Avaa sivun tulostettavassa muodossa



Ajankohtaista:

Tapahtumat

Tiedotteet



Info:

Jalasjärven kunta
Kunnanjohtajan tervehdys
Kartta
Kylät
Matkailu, majoitus & tapahtumat
Luottamustoimet
Nuorisovaltuusto
Päätökset
In English

Etusivu



Jalasjärven kunta

Jalasjärvi on vireä, palveluiltaan monipuolinen ja luonnoltaan puhdas maaseutukunta Etelä-Pohjanmaalla. Lähes 8 300 asukkaan pitäjässä harjoitetaan monipuolista yrittäjyyttä.


Sisäiseltä rakenteeltaan Jalasjärvi on varsin ehyt. Keskustaajaman lisäksi kunnassa on yhdeksän keskuskylää, joissa jokaisessa toimii vireä kylätoimikunta. Vapaa-ajallaan jalasjärviset ovat kunnostautuneet erityisesti kulttuurin ja liikunnan saroilla.


Tiesitkö tämän Jalasjärvestä?
Jalasjärven pitäjä on saanut nimensä keskustaajaman läheisyydessä sijaitsevan samannimisen järven mukaan, jonka rannoilta perimätiedon mukaan saatiin entisinä aikoina hyviä jalasvärkkejä eli materiaalia reenjalaksiin.

Jalasjärven juomavesi on puhdasta lähdevettä, joka ei juomalla lopu.
Nimestään huolimatta vain 1 % pitäjän kokonaispinta-alasta on vesistöjä.

Elinkeinoelämä
Jalasjärven pisimmät teolliset perinteet löytyvät kenkä- ja tekstiiliteollisuudesta. Myös huonekaluteollisuus ja puunjalostus työllistävät monia jalasjärveläisiä. Jalasjärveläinen maatalous kuuluu valtakunnan eturiviin elintarviketeollisuuden raaka-ainetuottajana. Yhä enenevä osa tuotannosta jalostetaan valmiiksi tuotteiksi asti omassa pitäjässä.

Elinkeinoelämän ja kuntalaisten käytössä on oma aikuiskoulutuskeskus JAKK. Se tarjoaa yrityksille ja aikuisopiskelijoille mahdollisuuden itsensä kehittämiseen. Kaupankäyntivalmiuksien parantaminen kansainvälisillä markkinoilla kuuluu aikuiskoulutuskeskuksen erityisosaamiseen.

Alueellinen yhteistyö
Jalasjärven naapurikuntia ovat Kauhajoki, Kurikka, Ilmajoki, Seinäjoki, Kihniö, Parkano ja Karvia. Kunta kuuluu Etelä-Pohjanmaan liittoon sekä Suomenselän alueen kuntiin.

Elinkeinoelämän edelleen kehittämiseksi Jalasjärvi on muodostanut yhdessä Seinäjoen ja Kurikan kaupunkien sekä Ilmajoen, Nurmon ja Ylistaron kuntien kanssa Seinänaapurikuntien yhteistoiminta-alueen eli seutukunnan.






Alasivut:
»Jalasjärvi numeroina

»Sijainti kartalla



Linkit:
»Asuminen Jalasjärvellä


Jalasjärven kunta
Kunnanvirasto
Kirkkotie 4,
61600 Jalasjärvi

Puh. (06) 4580 111
Fax. (06) 4580 218
kunta@jalasjarvi.fi

Virasto avoinna
arkisin klo 08 - 15.45


Näyttötila: 800x600
Näyttötila: 1024x768


© JAKK/Tietohallinto 2005