![]() | ![]() ![]() |
| Etusivu Kunnanjohtajan tervehdys Kunnanjohtaja Esko Juntunen Jalasjärvi on yrittävän ja omatoimisen ihmisen kunta Tervetuloa sivuillemme tutustumaan Jalasjärven kunnan palveluihin, toimintaan ja kuulumisiin. Jalasjärvi on yritteliään ja omatoimisen ihmisen kunta. Jalasjärvi panostaa elinkeinopolitiikkaansa ja haluaa sen avulla kuntaan uusia työpaikkoja ja sitä kautta uusia asukkaita, jotta kunnan kehitys säilyy dynaamisena. Kunnan pääasiallinen toimintamalli on toimia yhdessä jo kunnassa toimivien yritysten kehittämiseksi ja kasvamiseksi. Kunta kannustaa yrityksiä tuotekehittelyyn ja uusien innovaatioiden syntyyn. Kunta on luonut edellytyksiä yritystoiminnalle vuosien varrella rakentamalla halleja ja vuokraamalla niitä yrittäjille. Kunnan yrittäjistä Juustoportti Oy ja Urho Viljanmaa Oy ovat saaneet valtakunnallisen yrittäjäpalkinnon. Meillä on monia muita menestyviä yrityksiä, joiden tiedot löydät elinkeinosivuiltamme. Maaseutuyrittäminen on sopeutettu ympäristön kanssa sopusointuun, sillä kuntaan on ensimmäisenä Suomessa vuonna 2004 valmistunut ympäristöohjelma: Jalasjärven maaseudun ympäristöagenda. Palvelut ovat korkealla tasolla. Terveys- ja päivähoitopalvelut ovat laadukkaat ja helposti saatavilla. Kunnalla on oma ja hyvätasoinen terveyskeskus, jossa on pätevä henkilökunta. Lasten ja vanhusten hoito on myös mallikelpoisesti järjestetty. Jalasjärven koulujen taso on erittäin korkea. Koulutuspalvelut ovat monipuoliset ja virikkeelliset, tukien myös harrastustoimintaa ja kehittymistä osaavaksi nuoreksi. Meillä on elinvoimaisia kyläkouluja ja laadukas koulukeskus, jossa on hyvä ja virikkeellinen oppimisympäristö aina lukioon saakka. Jalasjärven lukiosta onkin valmistunut ylioppilaita hyvin arvosanoin. Nuori voi opiskella samassa koulupihassa koulun aloittamisesta aina lukioon saakka. Asukkaiden viihtyvyyden lisäämiseksi kunta on panostanut liikunnan edellytyksiin sekä vapaa-ajan virikkeisiin pitämällä yllä runsasta polku- ja latuverkostoa sekä hoitamalla puistoalueita. Ne antavat aktiivisille ja omaehtoisille ihmisille hyvät mahdollisuudet harrastaa. Sisäliikuntaan löytyy myös oivalliset olosuhteet. Toivon, että löydät sivuiltamme erilaisia mahdollisuuksia, jotka ovat ratkaisuja sinun omaan elämäntilanteeseesi ja suunnitelmiisi. Kiitos käynnistäsi sivuillamme! Olet lämpimästi tervetullut Jalasjärvelle vierailemaan tai asumaan. Esko Kalevi Juntunen kunnanjohtaja, dosentti Lisätietoja: Juntunen Esko Puh. (06) 4580 201 |
| Jalasjärven kunta Kunnanvirasto Kirkkotie 4, 61600 Jalasjärvi | Puh. (06) 4580 111 Fax. (06) 4580 218 kunta@jalasjarvi.fi | Virasto avoinna arkisin klo 08 - 15.45 | Näyttötila: 800x600 Näyttötila: 1024x768 | © JAKK/Tietohallinto 2005 | ||